maanantai 4. toukokuuta 2015

Risteyksessä Lastenklinikka

http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaalat/lastenklinikka/sivut/default.aspx?redirected=1  

En tiedä kuin moni katso tänään maanantaina 4.5.15 Risteyksessä. No mutta mä katsoin. ja voin kertoa että kun kuviin tuli lääkäri joka kertoi että "te menette nyt lastenklinikalle" Mä itkin ekan kerran, se tunne 2,5v takaa kun mä olen ite tilanteessa jossa mun lapsen kädet roikkuu ja jalka oli just tippunu hoitopöydälle tuli taas niin mieleen. Ja kun lääkäri tuli meidän huoneeseen ja sanoi tismalleen samat sanat!! Te lähdette nyt lastenklinikalle!!! 

Ohjelma jatkuu ja tulee lastenklinikan pääovet avautui kyynelkanavat uudestaan. Miten ne ovet voi aiheuttaa tän tunteen? Ne "helvetin" ovet. jotaka kuitenkin ovat niin tärkeät ja rakkaat ja auttavat niin monta pientä potilasta. Mitä ne ovet ja se lippa tekee? Ne on nähny vaikka ja mitä. ne avautuvat ja toivottavat tervetulleeks sairaalaan jossa on hoitajia suurella sydämellä <3, lääkäreitä hoitamassa meidän potilaita ja joikaine pikku-potilas on omansa jokaista potilasta puhutellaan, eikä vaan vanhempia. Neelakin oli vaan 5viikkoa kun lääkäri,hoitaja tutki ja oli siinä puhuivat Neelalle. se tunne on jotenkin ihmeellinen. En mä osaa selittää mutta niin ne ovet vaan ovat suuret. Niillä on iso merkitys. 

Nyt viimeks kun mentiin reisimurtuman takia sinne mua ei itkettäny ollenkaan mutta kun mä näin ne ovet ja astuin niistä sisään mä itkin. Helpotuksesta? pelosta? en tiedä mutta mä itkin ja käännyn ympäri ja vedin syvää henkeen ja jatkoin matkaa Neelan luokse. Kukaan ei varmaan tiedä sitä tunnetta joka ei oo käyny lapsen kans siel ja viettäny monta päivää siel niiden ovien sisällä. 

 Isi syöttää Neelaa koska ruoka ei menny muuten alas. ei pullosta eikä rinnasta. ja noh saan varmaan tästä paljon sanomista mutta multa loppu maito ensimmäisen sairaala yön jälkeen se vaan hävis. tätä ennen olin imettäny Neelaa 5viikkoa ihan täyspäiväisesti. Mutta toisena sairaala päivänä ei ollu maitoa. vaikka mä yritin imettää ei sitä tullu. Lääkäri onneks rauhotteli että nyt keskitytään vaan että syö oli se mikä keino vaan. ja näin meillä on nenämahaletku tällä me tultiin kotiinkin.
Nää kuvat on 2,5vuoden takaa. Silloin kun kaikki oli viel pelottavaa ja en tieny mihin meidät on laitettu. ja mitä tää pieni perhonen tuo meidän elämää.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti